Turkulainen yritys Tablebed Oy kasvoi vuonna 2021 noin 266 % ja nosti kerätyt pääomasijoitukset yli miljoonaan euroon. Vuoden 2022 alku on ollut erittäin vahva ja myyntiä on kertynyt jo reilusti yli miljoona euroa, joista merkittävimmät sopimukset ovat 1 000 000 euron sopimus Yhdysvaltoihin ja 200 000 euron sopimus Japaniin.
Arvostettua Design from Finland -merkkiä kantava patentoitu suomalaisen muotoilun ja funktionaalisuuden yhdistelmä, Tablebed jatkoi vuonna 2021 vahvaa kasvuaan maailmalla ja vahvisti sekä rahoitusasemaansa että osaamistaan. Kansainvälistymisen näkyvimpänä tunnustuksena oli valinta Time -lehden 100 parhaan innovaation joukkoon vuonna 2021.
Tablebedin vahva kansainvälinen kasvutekeminen on tunnistettu myös kotimaassa. Yritys on valittu erittäin tiukan seulan läpi Business Finlandin Nuoret Innovatiiviset Yritykset -ohjelman ensimmäiseen vaiheeseen. Ohjelman puitteissa Tablebed panostaa kansainvälisen liiketoiminnan kasvattamisen lisäksi myös tiimin vahvistamiseen ja rekrytoi lisää työntekijöitä erityisesti myyntiin. Yritys on myös avoin strategisille lisäsijoituksille, joiden kokoluokka asettuu 500 000 – 1 500 000 euron välillä, mutta seula mahdollisesti valittaville kasvukumppaneille rahoituspuolella on erittäin tiukka.
Osana kasvupolun seuraavaa vaihetta, erittäin menestyksekkäästi Tablebediä vuodesta 2019 saakka johtanut Joshua Moorrees siirtyy toimitusjohtajan tehtävistä hallituksen jäsenen ja osakkaan rooliin, jossa hän jatkaa kaikkein tärkeimpien strategisten hankkeiden edistämistä niin strategisella kuin operatiivisella tasolla.
”Olemme kulkeneet hienon matkan parissa vuodessa Kemiönsaaren navetassa tehdystä prototyypistä globaaliksi ja palkituksi design-tuotteeksi, jolla on miljoonaluokan kysyntä ja rahoitus, sekä vientiä 19 maassa. Kova kasvu kriisin aikana ja miljoonaluokan onnistumiset osoittavat sen, että olemme ratkaisemassa aidosti globaalia ongelmaa. Nyt kun firman kassa on täynnä rahaa ja ollaan seuraavan kasvuvaiheen kynnyksellä, on luonnollinen paikka antaa toimitusjohtajan tehtävät eteenpäin ja priorisoida omaa ajankäyttöä aidosti kaikkein strategisimpiin hankkeisiin, kuten Yhdysvaltojen valloitukseen,” Moorrees kertoo.
”Erityisen hienoa on se, että tuleva toimitusjohtaja on firman sisältä ja operatiivisen johtajan roolissa menestyksekkäästi toiminut Kristian Sällström ottaa kapteenin nauhan käteensä. Kristianilla on erinomaiset näytöt kannattavan kasvun johtamisesta toimitusjohtajan roolissa älykalustealalla ja olenkin varma, että hän on juuri oikea henkilö varmistamaan seuraavan kasvuvaiheen toteutumisen”, Joshua Moorrees.
”Tablebedin kasvutarina on ollut huikea ja otan innolla haasteen vastaan. Suomalaiselle palkitulle design-kalusteelle on aitoa kysyntää maailmalla kaupungistumisen megatrendin siivittämänä. Asuin- ja toimitilaneliöiden kallistuessa, ihmiset ja yritykset ansaitsevat tehokkaampia ja hyvän näköisiä kalusteratkaisuja toimivampaan arkeen. Tästä on hyvä lähteä yhdessä motivoituneen ja ammattitaitoisen tiimimme kanssa rakentamaan Tablebedin kansainvälistä menestystarinaa,” Sällström kommentoi.
Lisätietoja antavat:
+358 44 256 4293, joshua.moorrees@tablebed.com
+358 45 349 0551, kristian.sallstrom@tablebed.com