Eroaminen on usein monen asian summa. Käytännön asioista erossa pohdituttavat eniten yleensä taloudelliset kysymykset. Tämä ei ole ihme, sillä Ylen uutisen mukaan eroaminen kasvattaa kuluja usealla sadalla eurolla. Eroasunto voi tuoda myös paljon erilaisia tunteita pintaan, ja yhdessä taloudellisten muutosten kanssa tilanne voi olla hyvin haastava.
Eroaminen voi siis aiheuttaa suuria haasteita taloudellisesti ja muutenkin. Eroasunnon järkevällä kalustamisella voidaan kuitenkin saavuttaa tilanne, jossa asumisen hinta pysyy kohtuullisella tasolla, mutta toiminnallisuuksista ei tarvitse tinkiä.
Ero muuttaa usein perheiden asumistarpeita. Joskus voi olla, että tilaa tarvitaan eron myötä vähemmän, jos esimerkiksi toisen vanhemman harrastus on vallannut paljon tilaa kotoa. Useimmiten tilanne on kuitenkin niin, että tilaa tarvitaan saman verran kuin aiemmin, mutta tulot sen maksamiseksi ovat puolet entisestä.
Kallis eroasunto
Varsinkin pääkaupunkiseudulla ylimääräiset huoneet ovat iso taloudellinen investointi. Halutuimmilla alueilla yksi huone lisää nostaa vuokraa satasilla tai omistusasunnon hintaa helposti 100 000 eurolla. Mikäli lasten vuoksi joutuu hankkimaan yhden tai useammankin makuuhuoneen, voi asumisen hinta pompsahtaa merkittävästi, kun kaikista kuluista joutuu huolehtimaan yksin.
Oma haasteensa on siinä, että jos eroperheen lapset asuvat vanhempien luona viikko-viikko-systeemillä. Tällöin joka toinen viikko tarvitaan paljon enemmän tilaa. Miten kalustaa asunto? Moni vanhempi on ratkaissut tämän niin, että vuoroviikkoasumisessa lapset nukkuvat asunnon varsinaisessa makuuhuoneessa ja vanhempi nukkuu olohuoneessa. Tällöin olohuoneeseen tarvitaan nukkumiseen sopiva sohva tai sitten ylimääräiset patjat tulee säilöä jonnekin siksi aikaa, kun niitä ei käytetä.
Vuodesohvilla tai vieraspatjoilla pidemmän päälle nukkuminen voi näkyä unen laadussa. Viikko toisensa jälkeen unta huonolla patjalla näkyy helposti omassa jaksamisessa – ero ja sen jälkeiset ajat ei muutenkaan ole yleensä niitä helpoimpia aikoja elämässä joten hyviä unia tarvitaan.
Monitoimihuonekalut eroasunnon neliöiden kasvattajana
Eroasunto on usein kombinaatio vanhoja huonekaluja sekä uutta, tarpeen mukaan hankittua kalustusta. Monitoimihuonekalut ovat yksi vaihtoehto eroasunnon kalustamiseen niin, että neliöiden määrää ei välttämättä tarvitse kasvattaa, mutta tila riittää silti kaikkeen mitä tarvitaan. Monitoimihuonekalujen avulla esimerkiksi ruokailutila muuttuu nukkumapaikoiksi ilman, että tarvitaan erillistä työpöytää, toista makuuhuonetta tai patjojen kuljettelua päivisin kaappeihin pois tieltä.
Yleisimpiin monitoimihuonekaluihin kuuluvat klaffipöytä ja kaappisänky. Uusin tulokas markkinoilla on designiltaan palkittu Tablebed. Tablebed on 6 hengen ruokapöytä, joka muuttuu käden käänteessä parisängyksi. Tablebed Single puolestaan on työpöytä, josta saa esiin hetkessä vierassängyn.
Monet eroasuntoon muuttaneet käyttävätkin Tablebediä siihen, että nukkuvat siinä, kun lapset ovat paikalla. Kun lapset ovat toisella vanhemmalla tai muualla, voi Tablebediä käyttää vierassänkynä. Tutustu Tablebedin koko valikoimaan täällä.
Eroasuntoa pohtivan muistilista:
- Pohdi asumisen tarpeitasi: onko sijainti merkityksellisempi kuin neliöiden määrä tai hinta? Millainen sijainti tekee arjesta kaiksita helpointa, ja onko se taloudellisesti saavutettavissa?
- Mitä kaikkea haluat kotona tehdä? Tarvitsetko tilaa töille tai harrastuksille, vai onko koti vain nukkumapaikka?
- Vaikka muuttaminen on aikaa vievää, joskus voi olla parempi ottaa väliaikainen vuokra-asunto ja pohtia tilannetta rauhassa ennen pidemmän tähtäimen ratkaisujen tekemistä.
- Monitoimihuonekalujen avulla voit kalustaa tilan niin, että se sopii monenlaisiin tilanteisiin.