Etätyöbuumi vauhditti Tablebedin kansainvälistä kasvua

Tablebed on suomalainen huonekaluyritys, jonka palkitun innovaation avulla pöydästä saa sängyn 10 sekunnissa. Vuonna 2017 perustettu Tablebed kasvoi vuonna 2020 kovaa vauhtia. Liikevaihto kasvoi 200 % ja yritys sai jälleenmyyjiä 12 maasta, kuten Isosta-Britanniasta, Portugalista, Hollannista, Pohjoismaista sekä ensimmäisenä Aasian maana Hongkongista. 

“Etätyöbuumi on lisännyt monikäyttöisten huonekalujen tarvetta entisestään. Esimerkiksi seinä- ja kaappisänkyjen markkina on yli 3 miljardin dollarin suuruinen kasvaen 6-8 % vauhtia vuosittain ja koronavuonna markkinakasvu kiihtyi entisestään, kun huoneita muokattiin etätöihin sopivaksi. Sekä majoitusalalla että yksityishenkilöiden kodeissa muuntojoustavat tilat ovat tulevaisuuden normi. Taloudellisesti, käytännöllisesti ja ekologisesti on kestämätöntä, mikäli tiloilla on vain yksi käyttötarkoitus”, sanoo Tablebedin toimitusjohtaja Joshua Moorrees. 

Tablebedin asiakas VALO Hotel & Work Helsingin Mannerheimintiellä oli kaukaa viisas, sillä jo ennen korona-aikaa kehitetyn uuden hotellin konsepti on toimia sekä toimistona että hotellina. Toimistorakennukset ovat käytössä tavallisesti 5–10 prosenttia vuorokaudesta, joten niiden toimiminen myös yöpaikkoina on ekoteko. Kaikki VALOn 422 huonetta voidaan muuttaa kokoushuoneesta hotellihuoneeksi. 

Tablebed Valo Hotelli & Work
VALOn huone kokouskäytössä: Tablebedin ääreen mahtuu 6 henkeä istumaan mukavasti. 
Tablebed Valo Hotelli & Work
10 sekunnissa Tablebedin pöydästä saadaan VALOssa nukkumismukavuudeltaan erinomainen parisänky.
Tablebed Singlen 213-senttisen pöydän ääressä on hyvin työskentelytilaa. Käden käänteessä pöydästä saa makuupaikan yhdelle hengelle. 

Aiempi tiedote Googlen ja Facebookin johtajien myöntämästä muotoilupalkinnosta: Tilaa säästävä suomalainen huonekalukeksintö Tablebed palkittiin Englannissa, edellinen palkinto Googlen ja Facebookin suunnittelujohtajilta

<